Valtuusto - Aloitteita
Talousarvioaloite eläkeläisille myönnettäviksi alennuksiksi
01.03.2009 21:23
Ikääntyvien ihmisten hyvinvoinnin ja vireyden ylläpitämisessä on tärkeä merkitys sosiaalisella kanssakäymisellä ja mahdollisuuksilla liikkua kodin ulkopuolella. Monilla eläke ja muut tulot ovat kuitenkin hyvin pienet, että se rajoittaa kanssakäymistä ja liikkumista.

Kaupunki voi omilla toimillaan edistää ikäihmisten sosiaalista kanssakäymistä, liikkumista sekä heidän toimintakykynsä ja vireytensä säilymistä. Eräs tällainen mahdollisuus ovat alennusliput joukkoliikenteen käytössä ja mahdollisuus päästä esimerkiksi tiettyinä aikoina maksutta uimahalleihin ja muihin liikuntatiloihin.

Edellä esitetyn perusteella ehdotamme, että kaupungin talousarvioon 2010 ja taloussuunnitelmaan 2010-2012 lisätään määrärahat eläkeläisille myönnettävää alennusta varten joukkoliikenteessä ja mahdollisuuksiin käyttää tiettyinä aikoina uimahalli- ja muita sopivia liikuntatiloja maksutta.

 

Helsingin kaupunginvaltuusto 25.2.2009

Yrjö Hakanen

 
Talousarvioaloite kehitysvammaisten palveluista
01.03.2009 21:19
Vammaisten subjektiivisten oikeuksien toteutumisessa on monia puutteita. Perhe-, yhteisö- ja laitoshoidossa on liian vähän resursseja lainsäädännössä kaupungille asetettujen velvoitteiden toteuttamiseksi kunnolla. Vammaisten kuljetuspalveluissa on edelleen puutteita.
Lue lisää...
 
Talousarvioaloite terveyspalveluista
01.03.2009 21:16
 

Terveyden eriarvoistuminen ehkäisemiseksi ja hoitotakuun toteuttamiseksi Helsingissä pitää varmistaa perusterveydenhuollon, hammashoidon ja mielenterveystyön palvelujen järjestäminen pääsääntöisesti kaupungin omana toimintana ja lähipalveluna.

Tämä edellyttää sitä, että terveysasema-, hammashoitola- ja mielenterveystoimipisteverkkoa ei enää karsita vaan vahvistetaan palvelujen alueellista kattavuutta ja saatavuutta asukkaiden tarpeiden mukaisesti. Lähiterveysasemaverkon laajentamiseen on tarvetta esimerkiksi Vuosaaressa ja muillakin alueilla mm. uusien suurten asuinalueiden rakentamisen myötä. Myöskään pitkäaikaissairaalan hoitopaikkoja ei enää vähennetä taloussuunnittelukaudella.

Hoitotakuun toteuttamiseksi lisätään terveyskeskuksen raamiin 15 miljoonaa euroa kullekin vuodelle 2010-2012 seuraavasti:
a. terveysasemille ensivastaanoton varmistamiseksi, omalääkärin ensiarvion jonojen lyhentämiseksi ja lääkäreiden vastuuväestöjen pienentämiseksi (henkilöstön lisäämiseen 3 miljoonaa euroa)
b. hammashoidon ja psykiatrian hoitoaikojen enimmäisaikojen, hyvän laadun ja asiakaspalvelun turvaamiseksi – henkilökuntaa lisätään (3 miljoonaa euroa) ja hoito toteutetaan terveyskeskuksen omana toimintana
c. HUS:n palvelujen ja kaupungin oman erikoissairaanhoidon resurssien lisäämiseen hoitotakuun velvoitteiden toteuttamiseksi HUS:n ja kaupungin omana toimintana; yhteispäivystykseen järjestämiseen; ja kriisiryhmien varmistamiseen (yhteensä 4 miljoonaa euroa)
d. kotisairaanhoidon henkilöstön lisäämiseksi – erityisesti monipuolisen kuntoutuksen vahvistamiseksi sekä ehkäisevän työotteen varmistamiseksi – ja kotilääkäritoiminnan laajentamiseen (yhteensä 3 miljoonaa euroa)
e. päihde- ja mielenterveyspalvelujen puutteiden korjaamiseen; huumehoidot, lasten ja nuorten psykiatriset tutkimukset ja hoidot (yhteensä 2 miljoonaa)

Lisäksi päätetään, että kaupunki ei kilpailuta yhtään terveysasemaa ja että ostopalvelujen lisäämisen sijasta kehitetään kaupungin omaa toimintaa, joka tulee edullisemmaksi ja mahdollistaa hoito- ja palvelukokonaisuuksien yhtenäisen ja pitkäjänteisen kehittämisen.

 

Kaupunginvaltuusto 25.2.2009

Yrjö Hakanen

 
Talousarvioaloite vammaisten palveluista
01.03.2009 21:11
Lainsäädännön muutokset ovat tuoneet ja tuovat kunnille lisää velvoitteita vammaisten, erityisesti kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten palveluissa. Muun muassa palveluasumisen, henkilökohtaisen avustajan, omaishoidon tuen, työllistämispalvelujen ja kuljetuspalvelujen tarpeet ylittävät selvästi nykyiset resurssit. Esimerkiksi kehitysvammaisten lasten perhe-, yhteisö- ja laitoshoidon paikkoja on liian vähän.
Lue lisää...
 
Talousarvioaloite energiataloudesta
01.03.2009 21:09

Helsingin kaupungin energialinjauksissa on asetettu tavoitteeksi vuoteen 2020 mennessä nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin energiatuotannosta ja vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 3 / 5