Ehdotus Apotti-hankkeen hylkäämisestä ja uudesta valmistelusta

SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen esitti, että valtuusto hylkaa esitetyn Apottiasiakastietojärjestelmän hankeilmoituksen ja kehottaa valmistelemaan asian uudelleen niin, että selvitetään muun muassa tarkemmat kustannusarviot ja tekniset riskit, vaihtoehdot kokonaishankinnalle ja erityisesti sosiaalihuollon tarpeiden parempi huomioonottaminen.



Sosiaali- ja terveyspalvelujen tietojärjestelmien uudistaminen ja yhteensovittaminen on tarpeen. On nurinkurista, että tietotekniikan kehittymisen myötä esimerkiksi lääkärit ja sosiaalityöntekijät joutuvat käyttämään entistä enemmän aikaa tietokoneen ääressä istumiseen.

Tämä Apotti-hanke on herättänyt paljon kriittisiä kysymyksiä. Niistä joihinkin on saatu selvyyttä, mutta ei suurimpiin huolenaiheisiin.

Ehdotetun hankintasopimuksen ja -ilmoituksen lähtökohtana on hankkeen toteuttaminen yhtenä hankintana. Yhden toimittajan pitäisi vastata kokonaisratkaisusta, vaikka siihen jätetäänkin periaatteessa avoimilla rajapinnoilla mahdollisuus liittää myöhemmin lisätoimintoja tai vaihtaa yksittäisiä osia.

Tähän liittyy ongelma, jota PWC:n tekemä riskianalyysi totesi: ”Suurimpana kustannustenhallinnan riskinä pidettiin sitä, että palvelun oston hinta muodostuu kokonaisuutena paljon ennakoitavaa suuremmaksi. Tämä liittyy olennaisesti ’jälkilypsyn’ mahdollisuuteen, eli siihen ettei palvelutasosopimuksessa ole huomioitu kaikkea vaan järjestelmätoimittaja pystyy rahastamaan muutos-, räätälöinti- ja päivitystöillä loputtomasti”. Voi myös kysyä, ketkä kykenevät tekemään tarjouksia, jos hanke kilpailutetaan kokonaisuutena. Käykö niin, että kilpailuun osallistuvat vain ne samat isot firmat, joiden kontolla on jo lukuisia epäonnistumisia julkishallinnon it-hankkeissa?

Toinen ongelma koskee sosiaalitoimen osuutta. Tämä hanke on lähtenyt HUS:n tarpeista ja sitä on kehitelty lääkärivetoisesti. Maailmalta löytyy potilastietojärjestelmiä, joita on toteutettu suurilla tietokannoilla. Mutta näin laajaa yhdistettyä julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietopalvelujen järjestelmää ei ole muualla toteutettu. Sosiaalilautakunta esittikin mahdollisuutta toteuttaa hankinta kokonaishankinnan sijasta niin, että sosiaalihuollon toiminnallisuudet tehdään erillishankintana.

Kolmas iso riski on lähtökohta, että hanke pyritään ottamaan käyttöön kokonaisuutena yhdellä kertaa. Varoittavia esimerkkejä riittää siitä, mihin tämä voi johtaa: VR:n lipunmyyntijärjestelmän uudistamisen epäonnistunut käyttöönotto tai metron ohjausjärjestelmä ja automatisointi. Mikä takaa, että mammuttimaisen Apotin käyttöönotosta ei seuraa kaaos?

Kun muualtakin on kokemuksia tällaisista riskeistä, olisi odottanut, että päätösesityksen perusteluissa olisi selvitetty perusteellisesti, miten riskit on otettu huomioon. Valmisteluun liittyvissä konsulttiselvityksissä on kuitenkin jätetty tekniset riskit ja jopa tämän noin 450 miljoonan hankkeen kustannusten tarkempi arvio tekemättä. Huolen aiheita ei vähennä sekään, että hankkeen johto- ja ohjausryhmän 47 jäsenestä ei ilmeisesti kenelläkään ole tekniikan alan korkeakoulututkintoa ja vain muutamalla on it-alan käytännön osaamista.

Esitän, että valtuusto päättää hylätä esityksen ja kehottaa valmistelemaan sen uudelleen niin, että selvitetään muun muassa tarkemmat kustannusarviot ja tekniset riskit, vaihtoehdot kokonaishankinnalle ja erityisesti sosiaalihuollon tarpeiden parempi huomioonottaminen.


(Esitystä kannatti SDP:n Lilli Autti, mutta valtuusto hyväksyi Apotti-hankkeen käynnistämisen äänin 78 – 2, tyhjää 1.)

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2020 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »