Joukkoliikenteen lippujen hinnat valtuustoon

Tämä ehdotus johtosäännön muuttamisesta kirjaa eräitä jo tapahtuneista organisaatioiden muutoksista johtuvia asioita. Muutosesityksiin ei liity kuitenkaan mitään pohdintaa siitä, miten turvataan valtuuston, lautakuntien ja asukkaiden vaikutusmahdollisuudet organisaatioiden muuttuessa.

Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymän aikomus nostaa joukkoliikenteen lippujen hintoja on ajankohtainen esimerkki siitä, miten organisaatiomuutoksella on kavennettu valtuuston päätösvaltaa strategiaohjelmassa keskeiseksi asetettuun joukkoliikenteen kehittämiseen ja budjetissa reilusti yli sadan miljoonan luokkaa olevan tariffituen käyttöön. Samalla tavalla on käynyt vesilaitosten yhdistämisessä, jonka seurauksena helsinkiläisten maksut nousevat muita enemmän.

Esimerkiksi joukkoliikenteen kuntayhtymän perustamisen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että valtuusto luovuttaa päätösvallan näissä asioissa kokonaan HSL:n hallitukselle ja virkamiehille. Valtuusto voi edellyttää, että sille esitellään HSL:n lippujen hintoja koskevat suunnitelmat ennen seuraavan vuoden budjetin ja tariffituen käsittelyä. Näin valtuusto voi halutessaan vaikuttaa lippujen hintoihin.

Ehdotankin, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: “Hyväksyessään kaupunginhallituksen johtosäännön muutoksen valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus informoi Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymän lippujen hintoja koskevista suunnitelmista ennen kaupungin kunkin vuoden budjetin ja tariffituen päättämistä. “

(Ponsi hyväksyttiin äänin 44 – 1 -36)

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2022 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »