Kruunuvuorenranta ja Koirasaarentie

Laajasalon Koirasaarentielle esitettyä asemakaava olisi pitänyt palauttaa uuteen valmisteluun, jossa alueen rakentamistavoitteita supistetaan ja Kruunuvuorenselän siltahankkeelle kehitetään vaihtoehtoina pikaraitiotieyhteys Herttoniemen metroasemalle, katsoi SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen. Kimmo helistön esittämä ja Hakasen kannattama palautusesitys hylättiin kuitenkin äänin 55-27.


Nyt käsiteltävä asemakaava liittyy Kruunuvuorenrannan rakentamiseen. Eilen tullut tieto hallinto-oikeuden päätöksestä kumota Kruunuvuorenrannan osayleiskaavaa koskeva päätös kahdelta keskeiseltä osalta asettaa myös tämän Koirasaarentien suunnittelun uuteen valoon.

Hallinto-oikeuden päätökseen vaikuttivat puutteellisesti esitetyt luontoselvitykset. Tässä Koirasaarentien asemakaavan valmistelussa on ollut sama vika. Suomen ympäristökeskuksen mukaan tässä on kuitenkin kyse yhdestä Helsingin arvokkaimmista kallioluontoalueista.

Asemakaavaan esitetty liikenneratkaisu perustuu siihen lähtökohtaan, että Kruunuvuorenselän kiistanalainen raitiotiesilta toteutetaan. Osayleiskaavan yhteydessä valtuusto hyväksyi kuitenkin kaksi pontta, jotka edellyttivät selvitettäväksi vaihtoehtoinen raitiotieyhteys yhteys Herttoniemen metroasemalle. Tällaista selvitystä ei ole valtuustolle esitetty. Lisäksi tämän kaavaesitys on taas kerran lisäämässä meluongelmia.

Kruunuvuorenrannan osayleiskaavasta päätettäessä kannatin asian palauttamista uuteen valmisteluun. Pidin esitettyä rakennusaluetta ja rakennusoikeutta liian suurena. Hallinto-oikeuden päätöstä on tulkittu jo julkisuudessa niin, että maanomistajien tasapuolisen kohtelun takia suojeltavaksi merkittyä luontoaluetta on supistettava. Tässä maanomistajan etu ja luonnonsuojelu törmäävät. Asia ei kuitenkaan ole välttämättä niin yksioikoinen, että luontoarvot joutuvat vääjäämättä väistymään. Rakentamista voidaan nimittäin vähentää koko Kruunuvuorenrannassa ja kaupungin omistamilla maa-alueilla, jolloin Aarnion perikunnalla on vähemmän perusteita vaatia rakennusoikeutta Kruunuvuorenlampea ympäröivälle alueelle. Näin turvattaisiin samalla myös Uudenkylän mökkialueen säilyminen.

Asian palauttaminen uuteen valmisteluun antaa mahdollisuuden selvittää myös näitä asioita. Siksi kannatan Kimmo Helistön esitystä Koirasaarentien asemakaavan palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2022 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »