Leikkauslistoille ei perusteita

Helsingin ensi vuoden budjettiin on valmisteltu leikkauslistoja. Samaan aikaan kaupungilla on rahaa enemmän kuin koskaan. Viime vuoden tilinpäätöksessä jäi ylijäämää 461 miljoonaa euroa ja koko kaupunkikonsernille yhteensä 648 miljoonaa. Pankkitileillä makaa aiemmilta vuosilta yli jääneitä rahoja noin 1 500 miljoonaa euroa.

On käsittämätöntä, että kaupunginhallitus hyväksyi toukokuussa yksimielisesti pormestari Jan Vapaavuoren ehdottaman budjettiraamin, jonka mukaan myös ensi vuonna kerätään ylijäämää 277 miljoonaa. Sen sijaan palveluihin, henkilöstön palkkoihin ja muihin toimintamenoihin raamissa osoitetut määrärahat eivät kata asukasmäärän, palvelutarpeiden ja kustannusten nousua.

Tällaiseen raamiin perustuvat lautakuntien budjettiesitykset uhkaavat nyt vähentää lähipalveluja, leikata kouluilta, karsia sote-palveluja, lopettaa Pakilan ja Roihuvuoren nuorisotalot, supistaa lähikirjastojen palveluja, vähentää liikuntapaikkoja, ”säästää” syrjäytymisen ehkäisyä, laiminlyödä työllistämistä, leikata työntekijöiden tulospalkkioita, nostaa maksuja jne.

Kaupunginhallitus ja valtuusto voivat haudata kaikki leikkauslistat luopumalla ensi vuoden budjettiin esitetystä uusien ylijäämien kasaamisesta. Rahaa riittää silloin myös palvelujen parantamiseen, työpaikkojen lisäämiseen, vuokrien ja tonttivuokrien nousun hillitsemiseen sekä työntekijöiden matalien palkkojen nostamiseen.

Kyse on poliittisesta valinnasta: Ohjaavatko kaupunkia asukkaiden tarpeet vai pääomien kasaaminen?

Yrjö Hakanen
Julkaistu Helsingin Uutiset 12.9.2018

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö uudessa yleiskaavassa kaavaillun Keskuspuistoon rakentamisen?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 6:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.06.04.2017 0:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 20:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 18:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 18:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2018 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »