Lumenkaato pois Vuosaaren rannalta

Vuosaaren Aurinkolahdesta on kehkeytynyt hieno alue. Se palvelee monenlaisia merellisiä harrastuksia ja asukkaiden viihtyisyyttä. Tähän kuvaan sopii huonosti alueen käyttäminen lumenkaatopaikkana.



Vuosaaren Aurinkolahdesta on kehkeytynyt hieno alue. Se palvelee monenlaisia merellisiä harrastuksia ja asukkaiden viihtyisyyttä. Tähän kuvaan sopii huonosti alueen käyttäminen lumenkaatopaikkana.

Vuosaari-Seura, Vuosaaren asukastoimikunta ja monet muut ovat esittäneet lumenkaatopaikan poistamista kaavasta. Sataman logistiikka-alueen lumien kaataminen aiheuttaa virkistysalueen rantojen likaantumista. Se uhkaa Särkänniemen luonnonsuojelualueen laguunien säilymistä luonnontilaisena. Lisäksi lumenkuljetus aiheuttaa runsaasti liikennettä alueen läpi. Myös polttoaineen jakeluasemaa on esitetty siirrettäväksi toiseen paikkaan.

Esittelytekstissä annetaan ymmärtää, että ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa asiaan. Todellisuudessa ympäristölautakunta on jo vuosia sitten esittänyt toimia, jotta lumenkaato Helsingin rannoille lopetettaisiin. Edellinen ympäristölautakunta vastusti kaavaehdotusvaiheessa lumenkaatoa, mutta nykyiselle lautakunnalle ympäristökeskus ei halunnut asiaa lainkaan tuoda. Vaikka ympäristökeskus ei ole huomauttanut tätä kaavaesitystä vastaan, on lumenkaadon kieltäminen mereen myös nykyisessä lautakunnassa ja ympäristökeskuksessa parhaillaan selvitettävänä.

Esitän, että valtuusto päättää hyväksyä asemakaavaesityksen siten muutettuna, että lumenkaatopaikka poistetaan kaavasta.

(Esitys ei saanut kannatusta muista ryhmistä.)

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2022 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »