Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden valmistavan luokan resursoinnin suuntaaminen


ALOITE KAUPUNVALTUUSTOLLE 23.4.2014

Sekä peruskoulun että toisen asteen oppilaitosten opettajat ovat ilmaisseet huolensa maahanmuuttajaoppilaiden ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opiskelutaitojen puutteesta ja sitä kautta oppimisen etenemisestä. Tällä hetkellä moni maahanmuuttajanuori selviää peruskoulusta ja mahdollisesti toisen asteen koulutuksesta rimaa hipoen valmistuen työttömyyteen. Yksivuotinen valmistava opetus ei nykyresursoinnilla ja niiden nykyisellä suuntaamisella usein riitä aiempien opiskelutaitojen mittaamiseen, uusien opiskelu- ja oppimistaitojen syntymiseen eikä suomen kielen riittävän tason saavuttamiseen. Suuntaamalla nykyisiä resursseja uudella tavalla opiskelijan aiemmat opinnot voidaan paremmin hyödyntää koulutuksessa ja oppimisvalmiuksia ja –taitoja parantaa sekä samalla varmistaa ammattiin valmistava koulutuspolku.

Aloite

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunginhallitus etsii mahdollisuuksia maahanmuuttajataustaisten oppilaiden valmistavan opetuksen resursoinnin suuntaamista siten, että osa valmistavista luokista muutettaisiin kaksivuotiseksi ja samalla etsittäisiin uusia keinoja opiskelutaitojen testaamiseksi, uusien oppimisvalmiuksien ja –taitojen synnyttämiseksi sekä suomen kielen taitojen arvioimiseksi ja parantamiseksi.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2022 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »