Pörssiyhtiön tonttivuokra-alennus ja asuntotonttien vuokrat


Tässä ehdotuksessa on kyse tontin mahdollisesta myymisestä kiinteistösijoitusyhtiö Technopolikselle. Yhtiö haluaa muuttaa vuokrausperusteita niin, että tontin hintaa alennettaisiin. Sen mukaan tontin pääoma-arvo on noussut selvästi yli käyvän markkinahinnan.

Kaupunginhallitus esittää hinnan alentamisvaatimuksen hyväksymistä ja varauksen jatkamista marraskuun loppuun 2012. Alennettua hintaa perustellaan laskusuhdanteella. Kaupungin ennusteissa lähdetään kuitenkin siitä, että suhdannetaantuma ei jatku enää paria vuotta. Hinnan alentamisen perustelu on siten kyseenalainen.

Ostajana on pörssiyhtiö, jonka tulos kasvoi viimeisimmässä tilinpäätöksessä yli 43 prosenttia edellisestä vuodesta. Sillä ei ole tarvetta ale-hintoihin.

Samaan aikaan kaupunki ei suostu edes neuvottelemaan tavallisten asuinkiinteistöjen kohtuuttomasti nousevista tonttivuokrista. Hyväksymällä pörssiyhtiön esittämät tontin hinnan alennusperustelut, kaupunginhallitus tunnustaa kuitenkin itse asiassa sen, että tontinvuokraajien asukasliike on ollut oikeassa arvostellessaan tonttivuokrien korotusperusteita. Esitän, että kaupunginhallituksen tulee käynnistää neuvottelut niiden asunto-osakeyhtiöiden kanssa, joiden vuokrat ovat kohtuuttomasti nousemassa.

Esitän, että valtuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että Technopolis Oyj:n tontin pääoma-arvoa ei alenneta.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2022 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »