Santahamina 1918 – 2018

Tällä kertaa on syytä kiittää kaupunginhallitusta ja kaupunginmuseon johtokuntaa vastauksesta aloitteeseen. Tein aloitteen yhdessä Jarmo Niemisen kanssa. Aloite koskee vuonna 1918 Helsingissä vankileireillä kuolleiden noin 1 500 punaisen nimien saamista esille Santahaminan joukkohaudan yhteyteen ja vankileirien historian selvittämistä muillakin tapahtumapaikoilla.
Kuten kaupunginmuseon lausunnosta ilmenee, voidaan uusien informaatioteknologioiden avulla saada Santahaminan joukkohaudan yhteyteen esille sinne haudattujen nimet ja muuta tietoa vuoden 1918 tapahtumista.

Tein ensimmäisen aloitteen Santahaminan joukkohaudan ja Helsingin punavankileirien historian selvittämisestä vuonna 2005. Sen johdosta käynnistyi Jarmo Niemisen vetämä tutkimushanke, jonka tuloksista on tulossa kirja alkusyksystä. Se sisältää myös Santahaminaan haudattujen ja muiden punavankileireillä menehtyneiden varmistetut nimet.

Kaupunginmuseon johtokunnan lausunnossa pidetään tärkeänä laajapohjaista valmistautumista vuonna 2018 järjestettäviin tapahtumiin, joissa muistetaan sadan vuoden takaisia vaiheita. Olen itse mukana valmistelemassa useiden eri järjestöjen edustajien kanssa syksylle seminaaria, jossa on tarkoitus esitellä uutta tutkimustietoa punavankileireistä. Uskon, että seminaarin järjestäjien ja Kaupunginmuseon yhteistyöllä voi olla tärkeää annettavaa myös vuoden 2018 tapahtumien valmistelussa.

Jotta kaupunginmuseon tavoitteet toteutuvat, on budjettineuvotteluissa kaupunginmuseolle osoitettava myös hieman lisäresursseja. Kyse ei ole isoista summista, mutta merkittävästä osasta Helsingin historiaa ja historiallista muistia. On tärkeää, että vainajat saavat nimensä sopivalla tavalla esille Santahaminan joukkohaudan yhteyteen ja vuoden 1918 historiaa voidaan esitellä tapahtumapaikoilla.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2022 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »