Sotaorpojen maksuttomat uimahallikäynnit

 

Tämän kuntalaisaloitteen tekijä, Maria-Lisa Rodhin, lähetti meille valtuutetuille hyvissä ajoin vastineen vastaukseen, jonka hän oli saanut apulaiskaupunginjohtajalta tähän aloitteeseen sotaorpojen mahdollisuudesta päästä maksutta kaupungin uimahalleihin.

 

Aloitteeseen annetussa vastauksessa vedotaan siihen, että uimahallien lippujen hinnat ovat ”maltillisia” ja että maksuttomuus tuskin lisää liikuntaharrastusta tässä ikäluokassa.

 

Hintojen maltillisuus riippuu tietysti maksajan taloudellisesta tilanteesta ja tämä aloite koskee ryhmää ryhmästä, jossa moni elää hyvin pienen eläkkeen varassa.

 

Maksuton sisäänpääsy kaupungin uimahalleihin koskee jo nyt henkilöitä, joilla on rintama-, sotilas- tai rintamapalvelustunnus tai jotka ovat sotainvalideja. Tässä aloitteessa onkin ikääntyvien ihmisten hyvinvoinnin ohella kyse oikeudenmukaisuudesta. Myös sota-orvoilla on oma virallinen tunnus, jolla tämä pieni ryhmä voisi saada muiden sodasta kärsimään joutuneiden tavoin maksuttomat uintikerrat.

 

Helsingissä sotaorpotunnus on ilmeisesti vain muutamilla sadoilla ihmisillä. Liikuntaviraston talouteen tällä ei ole mitään merkittävää vaikutusta. Sen sijaan sotaorvoille se olisi tärkeä kädenojennus. Todettakoon, että monissa muissa kunnissa tarjotaan maksuttomat uintikerrat kaikille ikäihmisille.

 

Ehdotan, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet tarjota sota-orpotunnuksella maksuttomat uintikerrat liikuntaviraston uimahalleissa samalla tavalla kuin sotaveteraaneille, sotainvalideille ja rintamapalvelutunnuksen saaneille.

 

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2022 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »