Talousarvioaloite vammaisten palveluista

Lainsäädännön muutokset ovat tuoneet ja tuovat kunnille lisää velvoitteita vammaisten, erityisesti kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten palveluissa. Muun muassa palveluasumisen, henkilökohtaisen avustajan, omaishoidon tuen, työllistämispalvelujen ja kuljetuspalvelujen tarpeet ylittävät selvästi nykyiset resurssit. Esimerkiksi kehitysvammaisten lasten perhe-, yhteisö- ja laitoshoidon paikkoja on liian vähän.

Edellä esitetyn perusteella esitämme, että talousarvion 2010 raamiin ja taloussuunnitelmaan 2010-2012 lisätään 4 miljoonaa euroa käytettäväksi vammaispalvelujen, erityisesti kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten lasten ja nuorten palvelujen parantamiseen.

 

Kaupunginvaltuusto 25.2.2009

valtuutettu Yrjö Hakanen

 

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 3:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.05.04.2017 21:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 15:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 14:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2020 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »