Yrjö Hakanen ehdolle vaihtoehtopormestariksi

Suomen kommunistisen puolueen Helsingin piirijärjestö asetti tiistaina kokouksessaan kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen vaihtoehtoiseksi pormestariehdokkaaksi.

Hakanen vastusti syksyllä valtuustossa uutta pormestarimallia ja aikoo nyt kampanjoida sen korvaamiseksi osallistuvalla demokratialla.

– Päätösvallan pitää kuulua asukkaille ja valtuustolle eikä pormestarille. Helsinki ei ole mikään pormestarin läänitys.

– Lähden vaaleihin kampanjoimaan valtaa pieneen piiriin valtaa keskittävän pormestarimallin vaihtamiseksi osallistuvaan lähidemokratiaan. Eläköön kansanvalta – alas pormestarivalta!

Yrjö Hakanen haluaa, että asukkaita kuullaan muun muassa siihen, mihin Helsingin kaupungin viime vuodelta keräämä 464 miljoonan euron ylijäämä käytetään. Toinen iso kysymys on se, miten puolustetaan helsinkiläisten sote-lähipalveluja ja estetään niiden siirtäminen suurten terveys- ja hoivafirmojen bisnekseksi.

– Haluan tuoda pormestarikeskusteluun vaihtoehdon asukkaat sivuuttaville kabinettisopimuksille, joilla eduskuntapuolueiden edustajat ovat leikanneet palveluja ja laiminlyöneet työllistämistä samaan aikaan kun kaupunki tekee satoja miljoonia voittoa.

Helsingillä on rahaa ja velvollisuus pitää huolta jokaisen ja kaikkien hyvinvoinnista ja perusoikeuksista, korostaa Hakanen.

Hakanen on vaalissa SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaana. Noin puolet Helsinki-listojen ehdokkaista on sitoutumattomia. Kommunistien lisäksi on mukana myös eräitä muita vasemmistolaisia.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö uudessa yleiskaavassa kaavaillun Keskuspuistoon rakentamisen?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 6:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.06.04.2017 0:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 20:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 18:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 18:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
   View on Facebook
© 2019 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »